Arvostelussa HBO:n Rogue Heroes ensimmäinen kausi

Ajankohtaista Arvostelu HBO

Rogue Heroes on minisarja, joka vie katsojan toisen maailmansodan pyörteisiin Pohjois-Afrikkaan, missä Englannin joukot ovat hätää kärsimässä saksalaisten ja italialaisten painaessa päälle, lähinnä panssarikenraali Erwin Rommelin toimesta- käydään taistelua Tobrukista, ja on vuosi 1941.

Rogue Heroes perustuu tositarinaan, mutta on luonnollisesti ottanut vapauksia kaikessa mittakaavassa, jotta aikaansaatiin viihdyttävä ja humoristinen, joskin mustalla huumorilla väritetty sotasarja. Sarjassa liikutaan niin Tobrukin englantilaisjoukkojen parissa, kuin Kairon agenttipiireissä kuuntelemassa 30-luvun musiikkia ja tanssimassa sekä juomassa, samalla kuin muutaman sadan kilometrin päässä on käynnissä täysi sota – vähän kuin juuri nyt Euroopassa tapahtuu. Vakoojien Kairo oli sananmukaisesti kaikkien maiden vakoojien tyyssija, ja jokainen pyrki syöttämään omaa ”totuuttaa” viholliselle.

SAS eli Special Air Service syntyy

Rogue Heroes kertoo tarinan brittien erikoisjoukkojen eli SAS – joukkojen perustamisesta, ja siihen johtuneista syistä, sekä niistä hieman erikoisista sotilaista, jotka muodostivat ensimmäisen SAS rykmentin. Sarjan on kirjoittanut Steven Knight 2022 ja se perustuu Ben MacIntyren samannimiseen kirjaan ja sarja on tehty alunpertin BBC Onelle ja on nyt HBO jakelussa.

Rogue Heroes kuvattiin osittain studoiioilla Englannissa sekä aavikolla Marokossa, jotta sarjaan saatiin kunnon aavikon tunnelmat.

Sarja on ensimmäiseksi viihteellinen sotasarja, jos nyt sotaa voidaan katsella viihteellisesti, mutta toisaalta myös omanlaatuinen historian katsaus, joka kuten sanottua perustuu tosiasioihin, vaikkei se siltä aina tunnu sarjaa katsoessa. Itse suosittelen sarjaa, jos vähänkään tykkää sotaelokuvista, ja varsinkin jos niissä on hieman huumoria mukana. Historian kannalta kyse oli siitä, että Tobruk oli tärkeä satamakaupunki ja este saksalaisten etenemiselle Suezin kanavalle, jonka menettämisen ajateltiin tarkoittavan myös koko sodan häviämistä – pitää muistaa, että vuonna 1941 ei Tyynellä merellä vielä ollut taisteluja käynnissä eikä amerikkalaisia kiinnostanut sota Euroopassa – Pearl Harbourin aika tuli vasta joulukuussa 1941.

If Tobruk fell, Sueaz would be lost. If Suez was lot, Africa was lost. If Afirca was lost, the war would be lost. In the words of Winston Churchill, the whole English-speaking world was passing through a dark and deadly valley – in the words of common soldier: we were fucked!

Sarjassa luutnantti David Stirling (Connor Swindells) on yksi kolmesta upseerista, jotka ovat nähneet yhdessä vähän sitä sun tätä, päättävät lähteä ajamaan SAS rykmentin perustamista, tai siinä vaiheessa heillä ei ole edes nimeä, eikä komentajien lupaa. Itseasiassa alkuperäinen idea tulee australialaiselta luutnantti Jock Lewis (Alfie Allen) – ja kolmantene tässä kolmikossa on irlantilainen luutnantti Paddy Mayne (Jack O’Donnell), joka itseasiassa löytää itsensä useammin putkasta kuin kasarmeilta, ja häntä oli jo uhkaamassa sotilasarvon menetys, ja vaikka hän itse olisi halunnut lähteä irkkukaverinsa kanssa Burmaan taistelemaan, löytävät he itsensä uusista SAS joukoista.

Miten tähän kaikkeen liittyy Kairossa toimiva ranskalaisagentti Eve Mansour (Sofia Boutella) ja englantilaisten vakoojien pomo everstiluutantti Wrangel Clarke (Dominic West), jolla oli jo ennen luutnantteja suunnitelma SAS joukoista, joiden piti olla vain hämäystä paperilla, ilman todellisuutta – mutta miten hyvin näiden luutnanttien ja esikunnan ajatuksen oikeastaan osuvat, vai osuvatko ollenkaan… ja miten käykään vakoojien lupaamien ranskalaisten laskuvarjomiesten tuominen SAS joukkoihin… Clarken tärkein tavoite oli saada saksalaiset uskomaan uuden rykmentin vahvuudet ja mahdollisuudet, ja siten siirtämään joukkojaan erilaiseen muodostelmaan, jotta britit voisivat tehdä vasta hyökkäyksen rintamalla.

Rogue Heroes ensimmäisen kausi kattaa kuusi jaksoa. Rogue Heroes toisen kauden kuvaukset pitäisi alkaa huhtikuussa 2023, ja ilmestymisen tapahtuvan sitten syksyllä 2024.

Suosittelemme. Tässä sarjassa kaikki eivät aina mene aivan nappiin.

The Special Air Service (SAS) has its origins in the North African desert. It was formed as 62 Commando in July 1941 to undertake small-scale raids behind enemy lines. This drew its men from No 7 Commando and also operated under the title L Detachment, Special Air Service Brigade. A brigade was usually made up of around 5,000 men, so this name was a fiction designed to deceive the enemy.


Muuta mielenkiintoisia muualta luettavaksi

Helsingin vuokra-asuntojen kysyntä ylittää tarjonnan

Helsingin vuokra-asuntojen asuntomarkkinat ovat jo pitkään olleet kuumassa kysynnässä. Vuokra-asuntojen saatavuus on ollut rajallista, mikä on johtanut jatkuvaan vuokrien nousuun pääkaupungissa. Asuntotarjonnan niukkuus on yhä edelleen todellisuutta, ja asuntojen hakijoita on enemmän kuin tarjolla olevia asuntoja. Tämä kysynnän ylitarjonta johtaa vuokrien korkeampaan hintaan. Tutustu Vuokra-asunnot Helsinki aiheeseen.

Kuusen tuholaiset uhkaavat metsiä

Suomessa kuusen tuholaiset ovat merkittävä uhka metsien terveydelle ja taloudellisuudelle. Esimerkiksi kuusen runkokuoriaisista ja kuusenjuurikäävästä on tullut vakavia ongelmia metsänomistajille ja metsäteollisuudelle. Näiden tuholaislajien leviäminen on myös lisääntynyt ilmastonmuutoksen myötä. On tärkeää tunnistaa ja torjua näitä tuholaisia, jotta voidaan säilyttää metsien ekosysteemi ja taloudellinen merkitys.

Herkuttele ulkona eväiden kanssa

Kevään ja kesän lähestyessä on aika kaivaa piknik-korit esiin ja lähteä ulos nauttimaan auringosta ja raikkaasta ilmasta. Oli suunnitelmasi sitten rento päivä puistossa tai kävelyretki luonnossa, herkulliset piknik eväät ovat ehdoton osa ulkoilupäivää. Voit pakata mukaan esimerkiksi leipää, juustoa, hedelmiä, patonkeja ja virvokkeita. Muista myös eväslautaset, -lasit ja -aterimet. Herkullisten eväiden ja ulkoilun yhdistelmä luo täydelliset puitteet rentouttavalle päivälle ulkona.

Kryptovaluutta muuttaa maksuliikennettä

Kryptovaluutta on digitaalinen valuutta, joka käyttää vahvaa salausta turvallisuuden takaamiseksi. Kryptovaluutat, kuten Bitcoin ja Ethereum, ovat muuttaneet maksuliikennettä merkittävästi viime vuosina. Ne tarjoavat nopeita ja edullisia tapoja lähettää rahaa ympäri maailmaa ilman perinteisten pankkien välitystä. Kryptovaluutan käyttö on edelleen suhteellisen uutta, mutta sen suosio kasvaa jatkuvasti ja sillä on potentiaalia mullistaa maksuliikenne tulevaisuudessa.

Mitä pidit arvostelusta - uutisesta

Klikkaa tähtiä arvostellaksesi uutisen

Arvosteluiden keskiarvo 0 / 5. Arvosteluja: 0

Ei arvosteluja vielä - ole ensimmäinen!

Koska pidit tästä jutusta...

Seuraa meitä myös somessa

Tagged

Vastaa