Oletko varautunut taloudellisesti?

Luettavaa

Aina silloin tällöin tulee tilanteita, että oma talous tuntuu olevan ongelmissa. Tilanne voi tulla yllättäen ja ilman mitään varoitusta. Varsinkin nuorilla aikuisilla on vielä ruusuiset ajatukset tulevaisuudesta, mutta ensimmäisten ongelmien tullessa vastaan, on hyvä ymmärtää, että niistä kyllä yleensä selviää, kun on itse aktiivinen, eikä laita päätä pensaaseen. Vanhemmiten sitten elämä useimmiten opettaa, ja me opimme varautumaan eri tavoin mahdollisiin taloudellisiin haasteisiin, mitä tulevaisuus voi polulle heittää. Tämä hyvä kirjoitus löytyi Rahalaitoksen omasta blogista, ja liitämme sen myös tänne, sillä aikalailla samanlainen arki meillä on kodeissamme, olemme sitten yrittäjiä, tai palkansaajia.

Maksuturva kuluttajalaina-asiakkaille

Rahalaitoksen kuluttajalaina-asiakkaana voit turvata talouttasi Maksuturvan avulla.

Oletko miettinyt, miten taloudellinen tilanteesi muuttuisi, jos jäisit yllättäen työttömäksi tai sairauslomalle? Kuinka pärjäisit taloudellisesti, jos sairastuisit vakavasti?

Maksuturvasta maksettavilla kuukausikorvauksilla voit lyhentää lainaasi tai maksaa muita laskujasi. Kuolemantapauksessa turvan kertakorvaus helpottaa perheesi taloustilannetta.

Valitsemalla Extra Maksuturvan varaudut taloudellisesti myös odottamattomiin vakaviin sairauksiin. Kaikki korvaukset maksetaan lakisääteisistä ja vapaaehtoisista vakuutuksista maksettavien korvausten lisäksi. Maksetuilla korvauksilla ei ole vaikutusta esimerkiksi sairaus- tai työttömyyspäivärahoihin.

Rahalaitos Maksuturva on Rahalaitoksen kautta lainan nostaneille tarkoitettu tuote. Maksuturva vakuutus astuu voimaan, kun laina on nostettu. Mikäli lainaa ei nosteta haettu maksuturva ei astu voimaan.

Mitä Maksuturvavakuutus kattaa?

  • Tilapäinen työkyvyttömyys (sairausloma) sairauden tai tapaturman takia
  • Työttömyys tuotannollisista tai taloudellisista syistä – koskee ainoastaan ansiotyössä olevia, joilla on vakituinen työsopimus
  • Turva kuoleman varalta
  • Vakavan sairauden turva (vain Rahalaitos Extra Maksuturvassa)

Vakuutusvaihtoehdot:

Maksuturva sisältää turvat työttömyyden, tilapäisen työkyvyttömyyden (sairausloma) ja kuoleman varalta. Vakuutusmäärän voi valita lainan kuukausierää vastaavaksi: 300€/kk, 500€/kk tai 700€/kk. Vakuutuskorvaus on verotettavaa ansiotuloa.

Kuukausikorvausta ei voi valita suuremmaksi kuin 30% vakuutushakemuksen hetken kuukausittaisista bruttopalkkatuloista.

Extra Maksuturva sisältää turvan työttömyyden, tilapäisen työkyvyttömyyden (sairausloma), kuoleman ja vakavan sairauden varalta.

Vakavan sairauden turva kattaa suomalaisten 7 yleistä sairautta: syöpä, sydäninfarkti, sepelvaltimoiden ohitusleikkaus, munuaisten vajaatoiminta, aivohalvaus, suuri elinsiirto ja MS-tauti. Tarkemmat määrittelyt korvattaville sairauksille ovat vakuutusehdoissa. Turvasta maksetaan kertakorvauksena 10 000 euroa, joka on vakuutetulle maksettuna veroton.

HINTATAULUKKO

Alla olevasta taulukosta näet, mitä Maksuturva ja Extra Maksuturva -vakuutukset maksaisivat 300 euron , 500 euron tai 700 euron kuukausikorvauksella.

IkäKuukausikorvaus 300€ (Maksuturva / Extra Maksuturva)Kuukausikorvaus 500€ (Maksuturva / Extra Maksuturva)Kuukausikorvaus 700€ (Maksuturva / Extra Maksuturva)
18-2414,72 €/kk 16,33 €/kk24,18 €/kk 25,79 €/kk33,63 €/kk 35,24 €/kk
25-2914,92 €/kk 17,46 €/kk24,38 €/kk 26,92 €/kk33,83 €/kk 36,37 €/kk
30-3415,20 €/kk 19,00 €/kk24,66 €/kk 28,46 €/kk34,11 €/kk 37,91 €/kk
35-3915,59 €/kk 21,45 €/kk25,04 €/kk 30,90 €/kk34,50 €/kk 40,36 €/kk
40-4416,13 €/kk 25,66 €/kk25,58 €/kk 35,11 €/kk35,04 €/kk 44,57 €/kk
45-4916,88 €/kk 33,73 €/kk26,33 €/kk 43,18 €/kk35,79 €/kk 52,64 €/kk
50-5417,92 €/kk 43,50 €/kk27,38 €/kk 52,96 €/kk36,84 €/kk 62,42 €/kk
55-5921,80 €/kk 61,37 €/kk31,26 €/kk 70,83 €/kk40,72 €/kk 80,29 €/kk
60-6429,42 €/kk 86,59 €/kk38,74 €/kk 95,91 €/kk48,06 €/kk 105,23 €/kk

Vakuutusmaksu veloitetaan kätevästi kerran kuukaudessa e-laskulla

Maksuturvan myöntöedellytykset

  • Olet nostanut lainan Rahalaitoksen lainanvälityspalvelun kautta, eikä sinulla ole maksuhäiriöitä
  • Olet 18 – 63 vuotias ja kotipaikkasi on ollut Suomessa viimeiset 12 kuukautta
  • Olet ollut jatkuvassa työsuhteessa ja tehnyt töitä viimeisten 6 kuukauden ajan vähintään 16 tuntia viikossa tai 64 tuntia kuukaudessa, tai toiminut yrittäjänä. Etkä ole tänä aikana ollut lomautettuna ja et ole tietoinen tulevasta lomautuksesta tai työttömyydestä
  • Olet terve, eikä sinulla ole sairautta, mitään vaivaa, vammaa, tautia tai kroonista tai ajoittaista sairautta, eikä säännöllistä lääkitystä
  • Et ole minkään vaivan, vamman, taudin tai sairauden takia hakeutunut lääkärin tutkimuksiin tai hoitoon vakuutushakemuksen päiväystä edeltäneiden 12 kuukauden aikana, etkä ole tietoinen tällaisen tutkimuksen tai hoidon tarpeesta
  • Et ole poissa ansiotyöstäsi tapaturman, sairauden tai vamman vuoksi
  • Extra-turvan saadaksesi: et ole myöskään koskaan sairastanut sydänsairautta, verenkiertohäiriötä, verenpainetautia, halvausta, munuaisvikaa, syöpää, immunologista puutosta tai häiriötä, maksa- tai haima-sairautta.

Verotus

Tilapäisestä työkyvyttömyydestä ja työttömyydestä maksettavat korvaukset ovat saajalleen verotettavaa ansiotuloa. Extra Maksuturvan perusteella vakavasta sairaudesta maksettava kertakorvaus on vakuutetulle veroton.

Kuolintapauskorvausten verotus: Lähiomaiselle maksettava korvaus on perintöveron alaista tuloa. Lähiomaisia ovat esimerkiksi aviopuoliso, lapset, lastenlapset ja vanhemmat. Muulle edunsaajalle maksettava korvaus on veronalaista pääomatuloa. Tiedot perustuvat viimeisimpään voimassa olevaan verolainsäädäntöön.

Tiedot perustuvat 1.1.2017 voimassa olleeseen verolainsäädäntöön.

Maksuturvan rajoitukset

  • Vakuutusyhtiön vastuu alkaa kun vakuutus on ollut voimassa 30 päivää.
  • Työttömyyteen johtavana syynä tulee olla irtisanominen tuotannollisista ja taloudellisista syistä.
  • Työttömyysturva ei koske yrittäjiä, toimitusjohtajia eikä vakuutettuja, jotka työskentelevät perheenjäsenen tai läheisen omistaman yhtiön palveluksessa.
  • Turvasta ei korvata lomautusta, koeaikapurkua, määräaikaisen työsuhteen päättymistä määräaikaan, tai jos vakuutettu on itse irtisanoutunut tai yhteisellä sopimuksella päättänyt työsuhteen työnantajan kanssa
  • Tilapäisen työkyvyttömyyden ja työttömyyden turvassa on 30 päivän omavastuuaika.
  • Turvasta ei korvata sairauslomaa, jonka syynä on esimerkiksi psykiatrisesta sairaudesta tai stressistä johtuva tila tai alkoholin, päihteiden tai huumeiden käyttö tai lääkkeiden väärinkäyttö.
  • Vakuutus korvaa syövästä vain, mikäli se todetaan vasta kun 6 kuukautta on kulunut vakuutuksen alkamisesta. Vakuutusyhtiön korvausvastuu muiden korvattavien vakavien sairauksien osalta alkaa vakuutussopimuksen voimaantulosta.

Tämä on lyhyt esittely Maksuturvasta.

Rahalaitos.fi tarjoilee siis ylläolevan mahdollisuuden, mutta onhan niitä markkinoilla myös muita mahdollisuuksia. Me suosittelemme, että suhtaudut omaan talouteesi vakavasti, ja mietit niitä kaikkia mahdollisia keinoja, joita voit käyttää oman taloudellisen tilanteesi tasapainoittamiseksi. Liittyykö siihen passiivinen tai aktiivinen sijoittaminen, tai jopa kryptovaluutat tai tutut rahastot, vai olisiko kuitenkin tarkoituksenmukaista ensin tehdä pienoinen oman talouden tsekkaus, eli kuinka paljon niitä tuloja ja kuluja on oikeasti kuukausittain. Esimerkiksi Rahalaitoksen kautta sinun on mahdollista hakea laina, jolla maksat useamman pienen lainasi ja osamaksusi pois ja todennäköisesti jo sillä toimella säästät euroja joka kuukausi.

Vastaa