Suoratoisto ja 2020

Ajankohtaista Suoratoisto

Vuosi on vaihtumassa pian ja pääsemme uuteen vuoteen 2021. Voimme jo nyt katsoa kuluvaa vuotta taaksepäin ja todeta sen olleen monella tavalla ikimuistoinen ja historiaan jäävä.

Tämä vuosi on tuonut paljon haasteita myös viihdemaailmaan. Elokuvien tuotannot ovat siirtyneet, peruuntuneet ja monet isot tapahtumat on jouduttu peruuttamaan. Ja näin talven lähestyessäkin monien maiden urheilutapahtumat järjestetään tyhjille katsomoille. Mutta onneksi pelejä kuitenkin tulee lähes päivittäin, ja toisin kuin ennen, niitä voi seurata suoratoistokanavilla missä ja koska tahansa.

Suoratoiston eteneminen urheilussa

Jos suoratoisto tuli tutuksi YouTuben ja Twitchin kaltaisten kanavien kautta ja jopa Microsoft kokeili omaa kanavaansa, ja Amazon on tuonut omansa…… me siis nykyään seuraamme entistä useampaa kanavaa, entistä laajempaa valikoimaa, eikä hinnat ole ainakaan nousseet. Itseasiassa suoratoisto on tuonut nimenomaan urheilun seuraamisen mahdollisuuden seurata oman joukkueensa edesottamuksia jopa oman vedonlyöntioperaattorin sivuston kautta maksutta. Se taas on tuonut pelaamisen ympärille aivan uusia palveluita, ja esimerkiksi pivekunkun bonukset kannattaa käydä tsekkaamassa aina ennen pelaamista, samoin kuin heidän pelivihjeensä.

Mikä on oma suosikkisi?

Suoratoistokanavia on paljon. Osa niistä on maksullisia, osa ilmaisia, ja maksullisissakin suoratoistopalveluissa on osioita ilmaiseksi saatavilla, jotta ihmiset näkisivät, mitä kaikkea on saatavilla. Urheilussa suoratoisto on todellakin tuonut lisämahdollisuuksia, ja eri vedonlyöntioperaattorit maksavat pelkästään Euroopassa yli 100 miljoonaa euroa eri ottelulähetysten oikeuksista, puhumattakaan sitten USA:n tai Aasian liigoista ja pelitapahtumista.

Sen lisäksi, että jalkapallo ja tutut vanhat lajit ovat saaneet suoratoiston kautta lisänäkyvyyttä, on urheilu saanut aivan kokonaan uuden maailmanlaajuisen kilpailijan tietokonepelien pelaajista. Niin sanottu e-Urheilu on jopa ohittanut nämä vanhat lajit harrastajamäärissä monissa maissa. E-urheilu ohitti Suomessa entisen ykkösen jääkiekon jo pari vuotta sitten, ja samalla laji on edennyt myös ammatilliseen koulutukseen. Mutta yhä vielä, e-urheiluun liittyvät pelit ovat miljoonille pelaajille ensisijaisesti viihdettä, ja vain ne parhaat voivat saada mahdollisuuden yrittää ammattilaisuutta.

Entä YouTube?

Onko YouTube sitten jo menneen talven lumia, kun sinne ladataan valmiita videoita katseltaviksi, jos kerta suoratoisto ja erilaiset striimaukset ovat lisääntyneet. Vastaus on: ei. Monet ammattimaisista striimaajista myös mahdollistavat lähetystensä jälkikatsomisen joko kokonaan tai osittain. Nykyaika on tuonut mukanaan aivan omanlaisensa pienenkin alueen omat mediapersoonansa, jotka tuottavat sisältöä paikallisesti vain murto-osalla niistä kustannuksista, jotka aikoinaan vaikeuttivat paikallis tv:n toimintaa. Nykynuoret eivät edes omista televisiota, saatikka sitten tiedä, mitä paikallistelevisio on tarkoittanut – kun se nykyään voidaan toteuttaa jopa hyvällä älypuhelimella ja omalla sosiaalisen median tilillä, ilman sen suurempia investointeja.

Tulevaisuus ja viihde

Monet tilastot kertovat, että tulevaisuudessa vapaa-aikamme vain tulee lisääntymään. Se myös tarkoittaa, että se oma aikamme lisääntyy ja samalla erilaiset viihdekäyttöön tarkoitetut ohjelmat, tuotteet ja palvelut tulevat lisääntymään. Esimerkiksi suomalaiset tilastot osoittavat, että suomalaisten vapaa-ajan käyttö pysyi suhteellisen vakaana 1980-luvulta 1990-luvulle, mutta alkoi sen jälkeen muuttumaan. Tällä vuosikymmenellä muutos vauhdittui, kun moni vapaa-ajan aktiviteetti vietetään verkossa. 88 prosenttia suomalaisista käyttää Internetiä. Vastaava etenemismalli on nähty myös muualla Euroopassa, jossa kylläkin satojen vuosien kulttuurimallit hidastavat etenemistä. Kansainvälisesti on vaikea verrata edes Euroopassa todellista vapaa-ajan määrää, sillä tilastointitavat ovat niin erilaisia. Suomalaisilla on useisiin muihin maihin verrattuna varsin paljon palkallisia vapaapäiviä ja muun muassa oikeus tilapäiseen poissaoloon lapsen sairauden tai pakottavien perhesyiden vuoksi. Myös poissaolo oman sairauden vuoksi lienee Suomessa helpompaa kuin monissa muissa maissa. Näin ollen suomalaisten työaika on Euroopan lyhyimpiä, kun verrataan tehtyjä työtunteja.

Mutta tekniikan kehittyessä ja tuotantojen tullessa entistä tehokkaammiksi, ihmiset työn tarve vähenee, mikä tarkoittaa jopa sitä, että työajasta tulee enemmän monitorointia kuin mitään todellista tekemistä – tällöinkin erilaiset lyhyt kestoiset viihdepalvelut tulevat kuvioihin – vai voitko sanoa, että et olisi koskaan töissä katsonut sosiaalisen median uutis- ja viihdevirtaa?

Mitä pidit arvostelusta - uutisesta

Klikkaa tähtiä arvostellaksesi uutisen

Arvosteluiden keskiarvo 0 / 5. Arvosteluja: 0

Ei arvosteluja vielä - ole ensimmäinen!

Koska pidit tästä jutusta...

Seuraa meitä myös somessa

Vastaa