Arvosteluja uusista sarjoista ja elokuvista

Varjo ja riipus

Varjo ja riipus on Netflixin fantasiasarja, joka perustuu romaaniin. Alina Starkov on teini-ikäinen orpotyttö ja rivisotilas, joka tietää ettei välttämättä selviä hengissä…

Parhaat Netflixin rikossarjat

Usein työpäivän päätteeksi kaivataan jotain piristävää ajanvietettä. Netflix tarjoaakin jatkuvasti uusia sarjoja ja elokuvia, joiden parissa viihtyy koko illan. Moni kaipaa…

Sarja-arvostelu: SUBURRA

Suburra kertoo tarinaa Roomasta, kaupungin päätöksenteosta, keinottelusta ja tällä kertaa nimenomaan ison Rooman perifierioista eli esikaupunkialueista, varsinkin yhdestä niistä…

Arvostelussa The Crown

Pidin aikoinaan historiasta koulussa, vaikka sittemmin olen saanut kuulla ja oppia, että koulussa 70- ja 80-luvuilla opetettu historia oli ”suomettunutta”, ja myöhemmin…

Arvostelu: Gangs of London

Eri aikakausien jengeistä on tehty elokuvia aina vähän väliä. Gangs of London kertoo tarinan tämän päivän Lontoosta. Gangs of London on vuonna 2020 ilmestynyt englantilainen…

Elokuva-arvostelu: The Circle

The Circle on draamatrilleri (USA 2017). Elokuvan pääosissa näyttelevät Emma Watson ja Tom Hanks. Mae (Emma Watson) saa töitä teknologiayrityksestä, josta on Googlen ja Facebookin…

Arvostelu: 21 Bridges

21 Bridges on vuonna 2019 ilmestynyt amerikkalainen elokuva, missä nuori musta poliisi joutuu keskelle erikoista ryöstöä. Hän joutuu selvittämään pieleen mennyttä kokaiiniryöstöä…

Tenet – Elokuva-arvostelu (Juonipaljastuksia)

Tenet sai ensi-iltansa jo elokuussa 28. päivä mutta me täällä viihdecornerista kävimme vasta viime viikolla katsomassa että millainen teos sieltä löytyi. Varoituksen sana jo näin…

Vin Diesel: Bloodshot

Bloodshot on Vin Dieselin uusi elokuva, jonka on ohjannut Dave Wilson. Muut pääosan näyttelijtä ovat Eiza Gonzalez sekä Sam Heughan. Tarina alkaa Vin Dieselin ollessa armeijassa…