Elokuvasta Kingdom of the Planet of the Apes on julkaistu ensimmäinen teaser-traileri ja juliste. 20th Century Studiosin eeppisen seikkailuelokuvasarjan uusin osa saa ensi-iltansa Suomessa vain elokuvateattereissa 24. toukokuuta 2024.
Ohjaaja Wes Ball puhaltaa uutta virtaa maailmanlaajuisesti tunnettuun elokuvasarjaan uudella osalla, jonka tapahtumat sijoittuvat tulevaisuuteen muutama sukupolvi Caesarin hallitsijakauden jälkeen, jolloin apinat ovat rauhanomaisesti elävä valtalaji ja ihmiset on pakotettu elämään varjoissa. Uuden itsevaltaisen apinajohtajan rakentaessa imperiumiaan eräs nuori apina lähtee silmät avaavalle matkalle, jonka varrella hän joutuu kyseenalaistamaan kaiken, mitä hänelle on kerrottu menneisyydestä, ja tekemään valintoja, jotka määräävät niin apinoiden kuin ihmistenkin tulevaisuuden.
Kingdom of the Planet of the Apes -elokuvan on ohjannut Wes Ball (Labyrintti-trilogia), ja sen pääosissa nähdään Owen Teague (SE), Freya Allan (The Witcher – Noituri), Kevin Durand (Locke & Key), Peter Macon (Hävyttömät) ja William H. Macy (Fargo). Käsikirjoituksesta vastaavat Josh Friedman (Maailmojen sota), Rick Jaffa & Amanda Silver (Avatar: The Way of Water) sekä Patrick Aison (Prey). Tarina perustuu Rick Jaffan ja Amanda Silverin luomiin hahmoihin, ja elokuvan tuottajina toimivat Wes Ball, Joe Hartwick, Jr. (Labyrintti), Rick Jaffa, Amanda Silver, Jason Reed (Mulan), Peter Chernin (Apinoiden planeetta -trilogia) ja Jenno Topping (Le Mans 66 – täydellä teholla).