Tarkista hiilijalanjälkesi helposti ja nopeasti ClimateHeron verkkopalvelusta

Ajankohtaista Luettavaa

Oletko itse miettinyt tai jopa jo ajatellut laskea oman hiilijalanjälkesi. Climatehero tarjoaisi tähän yksinkertaisen mahdollisuuden omalla laskurillaan.

Hiilijalanjälki tarkoittaa jonkin tuotteen, toiminnan tai palvelun aiheuttamaa ilmastokuormaa eli sitä, kuinka paljon kasvihuonekaasuja tuotteen tai toiminnan elinkaaren aikana syntyy.  Climateheron palvelussa voi laskea oman hiilijalanjälkesi viidessä minuutisssa.

Miten me voimme vaikuttaa tulevaisuuteemme?

Elintapojemme ilmastovaikutusta voidaan mitata ja vertailla keskenään hiilijalanjäljellä, joka kuvaa ihmisen tuottamia ilmastopäästöjä. Meidän kaikkien tulisi puolittaa hiilijalanjälkemme välttääksemme luonnonvarojen ylikuluttamisen.

Sitran kuva vuodelta 2018

72 prosenttia koko maailman kasvihuonekaasupäästöistä aiheutuu kotitalouksien kulutuksesta. Tutkimuksen mukaan osuus on samaa luokkaa myös Suomessa: kotitalouksien kulutus muodostaa 68 prosenttia kotimaan loppukäytön kasvihuonekaasupäästöistä. Loput 32 prosenttia syntyvät julkisesta kulutuksesta ja investoinneista.

Kotitalouksien kulutusvalinnoilla on merkitystä ilmastonmuutoksen hillinnässä. Vähähiilistä kulutusta voidaan vauhdittaa esimerkiksi liiketoimintamallien muutoksella eli siirtämällä kulutuksen painopistettä tuotteista palveluihin sekä informaatio-ohjauksella, kuten hyödyntämällä erilaisia ympäristömerkkejä. Informaatio-ohjausta ovat tuotemerkintöjen lisäksi kansalaisille suunnatut kampanjat ja työkalut, kuten hiilijalanjälkilaskurit. Myös julkinen ohjaus vaikuttaa tuotekehitykseen. Tästä esimerkkejä ovat kodinkoneiden energiamerkinnät ja tiettyjen paljon energiaa kuluttavien lamppujen poistaminen markkinoilta.

Miten voit vaikuttaa?

Kuluttajan hiilijalanjälki voidaan jakaa suoriin ja epäsuoriin päästöihin. Autolla ajaminen synnyttää suoria päästöjä. Epäsuorat päästöt syntyvät esimerkiksi banaanin ostamisesta, sillä banaani on kasvatettu ja tuotu kaupan hyllylle energiaa kuluttaen.

Periaatteessa lähes kaikelle toiminnalle on laskettavissa hiilijalanjälki. Se näkyy lautasella, leivän päällä, sähkölaskussa ja liikenteessä. Hiilijalanjälki ilmoitetaan kilogrammoina. Ekologinen jalanjälki taas ilmoitetaan pinta-alana: montako maapalloa tarvittaisiin, jos kaikki eläisivät kuten minä? Suomalaisten ekologinen jalanjälki on maailman suurimpia, intialaisten taas maailman pienimpiä.

Kuluttaja voi vaikuttaa hiilijalanjälkeensä paljonkin. Suurimmat päästöt syntyvät asumisesta, liikkumisesta ja ravinnosta. Ne ovat jokaiselle välttämättömiä, mutta niissä on myös paljon valinnanvaraa.

Kokeile vaikka näitä:

  • Vaihda vihreään, uusiutuvilla energiamuodoilla tuotettuun sähköön 
  • Käytä energiatehokkaita kodinkoneita
  • Sulata pakastin 1-2 kertaa vuodessa
  • Aja vähemmän: kulje vapaa-ajan matkat tai työmatkat (tai molemmat!) julkisilla
  • Valitse staycation, kotimaan kaupunki- tai mökkiloma
  • Tee kaukomatka vain vaikka joka toinen tai kolmas vuosi
  • Lisää kasvisruokien määrää arjessa, tai siirry kokonaan kasvis- tai vegaaniseen ruokavalioon.
  • Vähennä ruokahävikkiä suunnittelemalla ateriat etukäteen
  • Kokeile hävikkiruokapalveluita kuten ResQ, Fiksuruoka ja MatSmart
  • Harkitse uusia hankintoja. Tarvitseko asian varmasti? Voisiko sen ostaa käytettynä?
  • Kierrätä tuotepakkaukset 
  • Pidennä vaatteiden käyttöikää: 
    • Opettele materiaalit ja niiden oikeat hoitotavat
    • Farkkuja tai neuleita ei kannata pestä joka käyttökerran jälkeen. Sen sijaan laita farkut pakastimeen tai tuuleta parvekkeella
    • Huolla ja korjaa kengät
    • Ripusta vaate henkariin suihkun ajaksi: kuuma vesi freshaa vaatetta höyrypesurin tavoin
    • Kuivaa vaatteet rekillä, älä kuivaajassa 
    • Pese vaatteet viileässä vedessä

Vastaa