Uutiset

Aitoa viihdettä Warner Bros. Discoveryn kevätkaudella 2024

WBD:n viihteentäyteinen kevätkausi rakentuu puhuttavasta kotimaisesta ja kansainvälisestä ohjelmistosta, huippu-urheilusta sekä elokuvamaailman isoimmista titteleistä. Warner Bros…

Arvostelussa Disney+ elokuva Red Tails vuodelta 2012

Aina joskus eteen tulee vanhempia elokuvia, eikä niitä aivan uusia. Eilen illalla kävi näin selatessani Disneyn suoratoiston tarjontaa ja katseluun päätyi reilun kymmenen vuoden…

HBO:n suoratoistopalvelu: Markkinoiden kärkisijoilla

HBO:n suoratoistopalvelu on noussut suosionsa huipulle monista syistä. Tässä artikkelissa tarkastelemme, miksi se saattaa olla paras vaihtoehto suoratoistomarkkinoilla. Laadukas…

Arvostelussa Viaplayn The Winter King – jälleen yksi kuningas Arthurin

Kuningas Arthurin tarinaa on kerrottu satoja vuosia jo ennen elokuvien tuloa, joten ei mikään ihme, että aiheesta on tehty niin elokuvia kuin tv-sarjojakin. Viaplaylla nähtävä…

Arvostelussa SkyShowtimen espanjalainen Fleeting Lies

Fleeting Lies, Paramount Television International Studiosin ja El Deseon tuottama sarja, on herättänyt suurta huomiota ympäri maailmaa. Sarjan näyttelijäkaartiin kuuluvat Elena…

MTV Katsomon tammikuun kärkitärpeissä: Dr. Deathin uusi kausi- tuhti paketti

Uusi vuosi alkaa mysteerien äärellä, kun MTV Katsomoon saapuu runsas kokoelma mestarietsivä Sherlock Holmesin seikkailuita. Sherlock-sarjojen ja -elokuvien lisäksi luvassa on…

The Creator tammikuussa Disney+ tarjontaan

Eeppinen tieteistoimintatrilleri The Creator sai ensi-iltansa elokuvateattereissa 29. syyskuuta 2023, ja elokuva saa ensiesityksensä Disney+ -palvelussa keskiviikkona 17…
Aarne Alligaattori ja viidakkoystävät

Aarne Alligaattori valloittaa Pohjoismaita – Nyt tulossa koko perheen elokuva

Aarne Alligaattorin rakastettava hahmo on tullut tutuksi lapsiperheille valloittavan musiikin, konserttien ja Youtube-videoiden kautta. Huippusuosiota alligaattori on nauttinut…

Halo sarjan kakkoskausi helmikuussa 2024 SkyShowtimella

SkyShowtime ilmoitti tänään: HALO-sarjan odotettu toinen kausi SkyShowtime-palvelussa helmikuussa 2024 SkyShowtime on ilmoittanut, että sen suosittu sarja HALO:n toinen kausi…