Vain elämää 2022 ja Temptation Island Suomi 2022 sekä Big Brother

Ajankohtaista Ruutu Suoratoisto

Tällä hetkellä Suomen televisiossa menee useampikin reality show, ja yksi on juuri alkamassa. Siinä missä esimerkiksi kaikkien naapuristalkkaajien suosikki Big Brother ja POP-viihteen Vain Elämää alkavat olla puolessa välissä, niin Temptation Island Suomi 2022 ja Kurosen grilli ovat vasta alkamassa – eikä tässä edes ole kaikki ne monet realitysarjat, jotka ovat parasta aikaa suomalaisilla kanavilla menossa. Nämä ovat vain ne, joita tässä katsomme hieman tarkemmin.

Temptation Island 2022

Tänä vuonna ovat asiaat erilailla. Espanjan auringon alla meille astuvat estradille hieman vanhemmat ja enemmän elämää nähneet parit- joten miten käy houkutusten? Aikaisempien vuosien tapaan ohjelman pariskunnat saavat syväluotaavia analyyseja leirinuotiolla Sami Kuroselta, joka sanoo tästä kaudesta mm. näin.

Roolini ohjelmassa on vuosien varrella muuttunut. Aluksi saatoin olla kova grillaaja, joka löi lisää löylyä houkutuksiin. Nykyään olen ehkä enemmän keskusteleva ja myötäelävä. Toivon oikeasti, että ihmiset oppisivat jotain itsestään tällä reissulla. Joko puhumaan tunteistaan tai löytäisivät itsestään uusia puolia. Ehkä kumppanistakin voi löytyä jotain uutta tämän prosessin kautta.

Tämä kausi on sarjan 11.tuotantokausi. Voit tutustua sarjan sinkkunaisiin mm. tästä linkistä.

Miten tällä kaudella parien käy – miten pidempään yhdessä olleiden pariskuntien suhteet kestävät houkutukset – joku syyhän pariskunnilla yleensä on, kun tällaiseen ohjelmaan haetaan, ja kyllähän casting vaiheessa tuotanto pyrkii löytämään myös pareja, joilla voi olla vaikeuksia vastustaa houkutuksia – eihän tämä muuten toimivaa viihdettä olisikaan.

Vain elämää 2022

Tämän kaudeen Vain Elämää toi meille esille niin suomalainen pop-musiikin ikoneita, kuin uudempaa esittäjäkaartia, viime kausien tapaan. Ja jos joku kuvitteli, että tästä kaudesta tulisi jollain tavalla huonompi kuin edellisistä, niin se oli turhaa – siitä on pitänyt huolen mm Erika Vikman, jota sarjassa on jo ehditty toisten artistien kautta nimetä Pyhäksi Erikaksi.

Vain elämää -sarjan 13. tuotantokausi esitetään Nelosella ja Ruudussa syksyllä 2022. 13. tuotantokaudelle osallistuvat Erika Vikman, Mikko Alatalo, Yona, Redrama, Pete Parkkonen, Meiju Suvas, Jyrki 69 sekä Tommi Läntinen. Seuraavassa jaksossa on vuorossa tämän porukan kenties tuntemattomin artisti eli Yona.

Yona on suomalainen laulaja-lauluntekijä. Hän syntyi Itävallassa helluntailaisperheeseen ja asui lapsuutensa Oulussa. Hänen ollessaan 10-vuotias perhe muutti Kuopioon ja myöhemmin Helsinkiin. Vuonna 2021 Yona asettui Jyväskylään, jossa hän edelleen asuu. Hän on harrastanut koko ikänsä kuorolaulua ja pianonsoittoa.

Jos olet itse katsonut tämän kauden esityksiä, mikä on omasta mielestäsi paras tähän mennessä?

Big Brother 2022

Tämä sarja on tänä vuonna ollut täysin erilainen kuin edellisillä kausilla – toiset ovat pitäneet ja toiset eivät – miten on ollut sinun laitasi? Oletko tykännyt tästä kaudesta itse?

Esimerkiksi eilen: Big Brother kuuluttaa Heidin päiväkirjahuoneeseen. Hänelle aukeaa ovi talon juuri paljastuneeseen salakäytävään, jossa hänen täytyy päättää, valitseeko oman vai muiden asukkaiden edun. Hänen edessään loistaa vihreä ja punainen ovi. Vihreä johtaa oman edun luokse, punainen puolestaan muiden etuun. Hän ei tiedä, mitä kummankaan oven takaa paljastuu.

Etusi on, että tulet pian saamaan ääniterveiset läheiseltäsi. Muiden asukkaiden vahingoksi, he viettävät tulevan yön ulkona. Lisäksi he jäävät ilman läheistensä terveisiä.

Heidi kertoo muille tekemästään valinnasta: muut nukkuvat seuraavan yön ulkona, kun taas Heidi itse saa terveiset läheiseltään. Hän kertoo, että jos olisi valinnut toisin, olisivat muut saaneet omilta läheisiltään terveiset, ja Heidi olisi nukkunut yönsä ulkona ja jäänyt ilman terveisiä.

Btw, jos seuraat sarjaa enemmän niin tänään häätöäänestyksessä ovat:


Muuta luettavaa muualta

Samsung ja suosittu TikTok lanseeravat StemDrop -musiikkialustan

Uusi kansainvälinen musiikkialusta StemDrop heijastaa Samsungin sitoutumista luovan ilmaisun vahvistamiseen. TikTokin käyttäjät voivat sen avulla löytää uutta musiikkia ja aloittaa maailmanlaajuisia musiikkiyhteistöitä. Tutustu dna puhelimet valikoimaan, josta voit löytää itsellesi tai lapsellesi  sopivan älypuhelimen vaikka tiktok videoiden videoiden varten. Esimerkiksi Apple iPhone 13 Pro on todella tehokas puhelin kuvien ja videoiden kuvaamista varten.

Kesällä kokemaan Helsingin nähtävyyksiä?

Helsingissä voit kokea paljon kesällä, varsinkin nähtävyyksiä ja muuta ajanvietettä löytyy tarjonnasta paljon. Esimerkiksi Linnanmäki , Korkeasaari , Nuuksio , Kauppatori , Suomenlinna , Tuomiokirkko tai Ateneumin taidemuseo. Tutustu tekemistä helsingissä vinkkeihin ostahelsingista.fi sivustolta.

Mitä pidit arvostelusta - uutisesta

Klikkaa tähtiä arvostellaksesi uutisen

Arvosteluiden keskiarvo 0 / 5. Arvosteluja: 0

Ei arvosteluja vielä - ole ensimmäinen!

Koska pidit tästä jutusta...

Seuraa meitä myös somessa

Tagged

Vastaa