Elias Salosen tähdittämä jännittävä rikosdraama Pasilan myrkky – Manni alkaa Ruudussa 1. tammikuuta!

Uudenvuodenpäivänä alkava Elisa Viihteen uusi alkuperäissarja johdattaa katsojat huumebisneksen äärelle. Jännittävä rikosdraama muistuttaa siitä, että vääristä valinnoista voi joutua maksamaan kovan hinnan. Sarjaa tähdittävät muun muassa Kultainen Venla -ehdokas Elias Salonen sekä Hannu-Pekka Björkman. Kalevi Puontin Pasilan myrkky -kirjasarjan ensimmäiseen osaan perustuva sarja kuvaa poliisin ja alamaailman toimintaa ammattimaisen huumekaupan pelikentällä. Sarjassa seurataan mielenkiintoisia ja omalaatuisia henkilöitä, jotka joutuvat ottamaan […]

Jatka lukemista

Nelonen Median kevään 2024 tv-ohjelmisto on nyt julki!

Nelonen Median kanavien kevään 2024 tv-ohjelmistossa on luvassa monipuolinen kattaus uutuuksia ja vanhoja suosikkeja. Ensi keväänä historian lehdet havisevat, kun legendaarinen seikkailuohjelma Suuri Seikkailu tekee paluun 19 vuoden tauon jälkeen. Lisäksi Suomi saa ensimmäistä kertaa oman versionsa huippusuositusta The Real Housewives -sarjasta.Ensimmäisellä kaudella ilmiöksi noussut Erikoisjoukot vie jälleen joukon julkisuudesta tunnettuja kilpailijoita television brutaaleimpaan ja rankimpaan […]

Jatka lukemista
the_real_housewives_suomi_

The Real Housewives on vihdoin täällä – tässä ovat Suomen täydelliset naiset!

Jo ikoniseksi muodostuneesta tosi-tv-formaatti The Real Housewivesista saadaan vihdoin kauan odotettu kotimainen versio! Sarjassa seurataan viiden uranaisen tapahtumarikasta elämää, ammattiambitioiden saavuttamista ja miten naiset hallitsevat arkensa kaaosta.  Vauhdikkaita tilanteita ja väärinkäsityksiä on luvassa, sillä tässä porukassa syntyy myös konflikteja. Yhteenottoja ratkotaan tarttumalla härkää sarvista ja selvittämällä asiat kertaheitolla – välillä itkun, välillä naurun kautta. Töyssyjä tasoitetaan milloin huumorin, milloin kuplivan avulla, […]

Jatka lukemista

Ivalo yksi kaikkien aikojen katsotuimpia draamasarjoja Ruudussa!

Elisa Viihteen alkuperäissarja Ivalo on noussut yhdeksi Ruudun kaikkien aikojen katsotuimmista draamasarjoista. Ruudussa nyt nähtävä kolmas kausi starttasi ennennäkemättömän vauhdikkaasti. Huippusuositun Elisa Viihteen alkuperäissarja Ivalon kolmas tuotantokausi pyörähti käyntiin Ruudussa lokakuun alussa, ja on Sykkeen ja Koskisen ohella yksi Ruudun kaikkien aikojen katsotuimpia draamoja. – Ivalo on ollut ensimmäisestä kaudestaan asti yksi rakastetuimmista Elisa Viihteen […]

Jatka lukemista

Uutuussarjassa hypätään ammattikuljettajien kyytiin – Anni-Riina antaa tiukan ohjeen autoilijoille: ”Jos näet tämän kyltin…”

Uudessa Rekkakuskit Suomi -sarjassa päästään hyppäämään ammattikuljettajien kyytiin. Rekkakuskit Suomi seuraa raskaan kaluston kuljettajia neljänä vuodenaikana; talven liukkailla ja lumipyryssä, kevään haastavaan kelirikkoaikaan, kesälomasesongin ruuhkaisilla maanteillä sekä pimenevän syksyn sateissa. Ohjelma esittelee monipuolisen joukon kuljettajia ja työyhteisöjä eri puolilta Suomea, jotka edustavat erilaisia ja eri kokoisia kuljetusyrityksiä. Katsojat pääsevät tutustumaan kuljettajiin ja seuraamaan heidän päivittäisiä […]

Jatka lukemista

NBA myös ensi kaudella Ruudussa – Luvassa vähintään yksi Lauri Markkasen ottelu joka viikko!

Ensi viikolla starttaava NBA-kausi nähdään jälleen Ruudussa. Suomen Lauri Markkasen otteista päästään nauttimaan tulevallakin kaudella viikoittain. Tulevalla kaudella Ruudussa esitetään kolme ottelua viikossa. Kauden otteluista noin puolet saadaan nauttia suomeksi selostettuina, ja suomenkielisen selostuksen parissa jatkaa tuttuun tapaan Kristian Palotie. Viime kauden tapaan myös tällä kaudella päästään seuraamaan Lauri Markkasen otteita viikoittain vähintään yhden ottelun verran. – Let’s go! […]

Jatka lukemista

Varo juonipaljastuksia! Hyytävä Elisa Viihteen alkuperäissarja Ivalo jatkuu Ruudussa – katso 3. kauden dramaattiset ensiminuutit!

Kaikkien aikojen suosituimman Elisa Viihde -alkuperäissarja Ivalon kolmas kausi alkaa Ruudussa keskiviikkona 4.10. Kolmas kausi toimii myös itsenäisenä tarinana ja sen pariin voi hypätä suoraan uutenakin katsojana. Odotetun kolmannen kauden ensimmäisessä jaksossa Nina Kautsalo (Iina Kuustonen) on palannut Ivaloon, sillä hänestä on tulossa uusi poliisipäällikkö. Kun paikallinen apteekkari löytyy murhattuna, Nina pääsee tutkimaan tapausta viimeisenä tehtävänään […]

Jatka lukemista

Supersuosittu Ruudun rikossarja Koskinen jatkuu – hittisarja myyty ympäri maailman!

Ruudun alkuperäissarja Koskisen neljännen kauden kuvaukset ovat käynnistyneet Tampereella. Koskisen esitysoikeudet on myyty Pohjois-Amerikkaan, Kanadaan, Australiaan ja Baltian alueelle. Rakastetun sarjan kolmas kausi päättyi hyytävään hetkeen, jonka jälkeen suosikin fanikunta kohahti, voiko Koskisen tarina mitenkään enää jatkua. ”Koskista katsotaan kaudesta toiseen, ja se on Ruudun katsotuimpia draamasarjoja.Tekijöiden kunnianhimo näkyy sarjan toteutuksessa, mikä palkitaan uskollisilla katsojilla.On […]

Jatka lukemista

Näin 14. Vain elämää -kausi etenee

Rakastettu Vain elämää palaa ruutuihin perjantaina 8. syyskuuta. Hirvensalmen Satulinna saa vieraakseen kahdeksan maamme kärkiartistia, jotka versioivat toistensa kappaleita ja kertovat elämänsä eri vaiheista iloineen ja suruineen. Tällä kaudella artisteista puolet ovat olleet mukana ohjelmassa aikaisemmin, puolet ovat ensikertalaisia. Uuden Vain elämää -kauden artisteina nähdään Anna Puu, Jouni Hynynen, Janna, Robin Packalen, Vicky Rosti, A. […]

Jatka lukemista

Ivalo ja muut Elisa Viihteen uudet laatudraamat 1.10. alkaen ensiesityksessä vain Ruudussa

Ruudun kotimaisen draaman tarjonta vahvistuu, kun Elisa Viihteen uudet alkuperäissarjat ja sisällöt, kuten huippusuosittu Ivalo, saavat vastaisuudessa ensiesityksensä vain Ruudussa. Myös kaikki Elisa Viihteen jo julkaistut alkuperäissarjat, kuten Pohjolan laki, Sipoon herttua ja kymmenet muut kotimaiset huippusisällöt sekä yli sata kotimaista elokuvaa lisätään Ruudun jo ennestään kattavaan ohjelmakirjastoon katseltavaksi Ruutu+-tilauksella 1.10. alkaen. Vastaisuudessa Ruudusta löytyvät […]

Jatka lukemista

Joukko julkkiksia suuntaa Farmille – mukana mm. Danny, Kulta-Iida ja Sami Jauhojärvi

Miten sujuu Dannyltä lannan luonti tai Kulta-Iidalta lehmän lypsy? Uudet Farmi Suomi -kisaajat ovat jälleen lähteneet kohti elämänsä seikkailua.  Nelosen Farmi Suomi saa jatkoa, kun joukko julkisuudesta tunnettuja kilpailijoita on eilen suunnannut Pieksämäen seudulla sijaitsevalle maatilalle, jossa he ovat irtautuneet täysin modernin maailman mukavuuksista ja elävät maatilalla entisajan malliin askeettisissa oloissa, kisaten erilaisissa maatilanhoitoon liittyvissä kisoissa. Ohjelma kuvataan viime […]

Jatka lukemista

Naisten huippujalkapallolle aukesi oma ilmainen kanava Ruutuun – mukana muun muassa Mestarien liiga!

Jalkapallon ystäviä hemmotellaan toden teolla, sillä naisten kansainväliselle huippujalkapallolle on nyt Ruudussa oma kanava. Pluto TV:n DAZN-kanavalla nähdään ohjelmaa kellon ympäri, muun muassa Mestarien liigan ja Espanjan liigan pelejä. Kanava lähettää joka viikko yhden ottelun Espanjan parhaasta liigasta eli Liga F:stä. Lisäksi kanavalla nähdään 19 ottelua Mestarien liigasta, mukaan lukien välierät ja finaali. Jännittävien otteluiden […]

Jatka lukemista
Kaija Koo ja JVG

Ruutu esittää suorana JVG:n ja Kaija Koon stadionkeikat elokuussa!

Ruudussa nähdään suorana elokuun odotetut jättikeikat Helsingin olympiastadionilta. JVG nousee stadikan lavalle 12. elokuuta, ja heti seuraavana viikonloppuna 19. elokuuta keikkakimaraa jatkaa Kaija Koo. Keikat on ostettavissa Ruudusta kertamaksullisena tapahtumana. JVG:n Vuodet ollut tuulisii -stadionkonsertti Ruudussa 12.8. klo 21 alkaen Ruudun livekeikkojen sarja jatkuu 12. elokuuta, kun Helsingin olympiastadionin lavalle astelee vuosikymmenien ajan suomalaisten soittolistoja […]

Jatka lukemista

Koripallon MM-kisoja seurataan suorana Nelosella ja Ruudussa!

Elokuussa starttaavia koripallon MM-kisoja seurataan Nelonen Median kanavilla aina valmistavista otteluista finaaleihin asti.  Suomi pääsee nyt toistamiseen mukaan koripallon MM-kisoihin. Ensimmäistä kertaa Suomi osallistui vuonna 2014 villillä kortilla ja tänä vuonna kisapaikka on lunastettu karsintapelien kautta. Ruudussa esitetään kisojen aikana yli 30 ottelua, jotka ovat katsottavissa Ruutu+-tilauksella. Susijengin ottelut ja finaali esitetään myös Nelosella.  Koripallon MM-kisat järjestetään Aasiassa, joten […]

Jatka lukemista

Sykkeen 15. kausi alkaa Ruudussa 31. elokuuta!

Alkuperäissarja Sykkeen 15. kausi saapuu Ruutuun elokuussa. Uudella kaudella traumapolille saapuu täysin uusia työkavereita sekä aiemmilta kausilta palaavia kasvoja, kuten Hannele Lauri, Sara Melleri ja Helena Rängman. Kauden traileri on nyt julkaistu!  Sykkeen 15. kausi alkaa jouluisin tunnelmin, polilla on kiire silloinkin kun muut lomailevat. Kauden teemoja ovat itsepetos, vanhemmuuden haasteet, uudet alut, täyttymättömät toiveet […]

Jatka lukemista

Ruutu lanseeraa Pluto TV:n Suomeen – tarjolla kymmeniä ilmaisia suoratoistokanavia sarjoille kuten Frasier, Ryhmä Hau ja CSI Miami

Tänään lanseerattava Pluto TV tuo Ruutuun kymmeniä uusia kanavia suosikkisarjoistasi. Kaikki sisällöt ovat katsottavissa täysin maksutta. Suoratoistokanavat ovat kasvattaneet suosiotaan maailmalla viime vuosina ja Paramount Globalin ja Sanoman yhdessä Suomeen lanseeraama Pluto TV on markkinoiden suurin toimija.  Ruutuun tänään lanseerattava Pluto TV sisältää kymmeniä suoratoistokanavia, joiden käyttö on helppoa ja ilmaista. Suoratoistokanavat toimivat samaan tapaan […]

Jatka lukemista

Suomalaiset tykkäävät suoratoistosta ja TV-viihteestä: Esittelyssä ”Haluatko miljonääriksi” ohjelma

Suomalaiset ovat innokkaita suoratoistopalvelujen käyttäjiä ja rakastavat TV-viihdettä. Tämä innokkuus heijastuu kaikkiin ikäryhmiin, ja suosittujen televisio-ohjelmien kuten ”Haluatko miljonääriksi” suosio on osoitus siitä. Tämä artikkeli pureutuu suomalaisten intohimoon suoratoistoa ja televisioviihdettä kohtaan, sekä esittelee tarkemmin ”Haluatko miljonääriksi” -ohjelman. Suoratoistopalvelujen nousu Suomessa Suoratoistopalvelut ovat olleet Suomessa suosittuja jo useiden vuosien ajan. Tämä trendi on nähtävissä suosituimmissa […]

Jatka lukemista

Nelonen Median syksyn 2023 tv-ohjelmisto on nyt julki!

Nelonen Median kanavien syksyn 2023 tv-ohjelmistossa on luvassa monipuolinen kattaus uutuuksia ja vanhoja suosikkeja. Pitkä odotus palkitaan, kun fanien vuosia odottama Amazing Race Suomi nähdään syksyllä Nelosella ja Ruudussa. Yksi syksyn kiinnostavimmista uutuuksista on myös kansainvälisesti tämän hetken kuumin, ympäri maailmaa supersuosituksi noussut uutuusformaatti, tosielämän murhamysteeripeli Petolliset. Duudsonit tekevät syksyllä paluun Neloselle, kun Duudsonit tuli taloon ratkoo perheiden ongelmia. Paluun tekee […]

Jatka lukemista
Bachelor Suomi 2023

Bachelor Suomi 2023 – tästä ohjelmassa on kyse

Bachelor Suomi on yksi suosituimmista suomalaisista televisio-ohjelmista. Tämän artikkelin tarkoituksena on tarjota yksityiskohtainen tietopaketti ohjelmasta, katsaus menneisiin jaksoihin, selventää sen perustaa ja kertoa, missä sitä voi katsoa. Mistä ohjelmassa on kyse Bachelor Suomi on tositelevisio-ohjelma, jossa yksi mies – ”bachelor” – eli poikamies, tapaa useita naisia tavoitteenaan löytää se oikea. Ohjelma alkaa joukolla sinkkunaisia, joista […]

Jatka lukemista

Uusi Tempparit-kausi – toppi vai floppi?

Uusi kausi Temppareista on alkamassa ihan piakkoin. Sarjan hardcore fanien suurimmat toiveet toteutuivat vihdoin, kun varatut pariskunnat ovat hieman tavallista vanhempaa ikäluokkaa, tai heillä on takanaan jo pidempi parisuhde kuin vuoden tai puolen vuoden tapailu. Kaikki ei kuitenkaan ole menossa kuten fanit toivoivat: aikaisemman kahden jakson sijaan viikoittain esitetään tällä uudella kaudella vain yksi. Toimituksemme […]

Jatka lukemista